tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu meni...

niin se Joulu sitten meni, arki alkoi ja nyt odotetaan Uutta
Wuotta. toivottavasti saitte nauttia Joulun ihmeistä ja
runsaista herkuista.

kuuleman mukaan ainakin on tulossa kaikkien aikojen
valtavin ilotulitus vuoden vaihteessa. siinä sitä palaa
paljon euroja, jotka ihan varmasti olisi voinut sijoittaa
viisaamminkin.
 

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulupäivänä...



Joulupäivähän on sellainen päivä, jolloin kuuluu pitää
pyjamapäivä, eikä tehdä sitten niin yhtään mitään.
siihen se minäkin pyrin vatsa piukeena.

kaikki askartelujutut on pakattu ja olen vahvasti
päättänyt ottaa ne esille vasta kun tuo onneton jalka
alkaa olla kävelykunnossa.

ennen täydellistä heittäytymistä hyvän kirjan pariin,
niin ajattelin pistää tänne vielä jokusen Joulukortin
ja sitten suunnistetaan kohti Uutta Wuotta....

 

torstai 22. joulukuuta 2016

rauhaisaa Joulua ja onnekasta uutta wuotta 2017...

 
 ..... teille kaikille ihanaisille, jotka poikkesitte plokissa
    pitkän hiljaisuuden jälkeen kuin myös teille kaikille
    muillekin vierailijoille !



maanantai 19. joulukuuta 2016

muutama Joulukortti...




pi-itkästä aikaa saan tännekin laitettua muutaman Joulu-
kortin. vähän on tällä tätillä kulkenut hitaalla ja jännityksellä
odotan, koska saisin taas siitä vauhdista kiinni. toivokaamme
parasta!

tälle hiljaisuudelle on aika hyvä selitys, sillä syyskuun alussa
polvesta puhkesi bakerin kysta ja sekö on siitä lähtien ollut
tosi kipeä. tällä hetkellä köpöttelten kepilla ja rollaattorilla.

tässä on enää muutama päivä Jouluun ja sekö on aivan
ihanaa aikaa. saa syödä kaikenlaisia herkkuja ja kaikessa rau-
hassa vetäytyä lukemaan hyvää kirjaa, joka on jo ajoissa
laitettu odottamaan lukijaansa.

tykkään viettää Joulun ihan yksikseni ja ihmettelen monasti
miten niin monet tekevät siitä yksinolosta suuren pulman.
sehän on niin nautinnollista, kun saa tehdä juuri sitä mitä
haluaa ilman hälinää ja kamalaa touhottamista. näin meitä
on kovin  erilaisia tyyppejä, joten suotakoon kaikille se oma
tapansa Joulun viettoon.

MALTETAAN VIELÄ HETKI - ENÄÄ EI OLE MONTAA
YÖTÄ JOULUUN.....
 

lauantai 24. syyskuuta 2016

syksyisiä tunnelmia...

pakko se on myöntää, että kesä on nyt ohi ja syksy tullut
kaikkein hehkuvien värien kanssa - tosi kaunista ja tästä
se vielä vaan paranee.

kesäkukat saivat lähdön vaikka osa olisi kestänyt vielä
viikon tai kaksi, mutta päätin antaa jo tilaa iän ikuisille
kanerville. kun tarkkaan katsoo kuvaa, niin takaa kurkkii
roskiksesta pelastettu kirahvin poikanen ja - jopas jotakin
- sieltähän löytyvät jo Jouluvalotkin.

nyt vaan mietin, koska oikein kehtaan pistää ne palamaan.
illat ovat jo niin pimeitä, että lempeä valo toisi kummasti
piristystä. kunhan saan ne palamaan, niin voin tunnustaa,
että ne palavatkin sitten pitkälle kevääseen. siitä todisteena
pistän kertoen, että yhtenä keväänä lapset pihalla kysyivät;
"eikö täti tiedä, että Joulu meni jo".

kyllä se on tämän tätin dementtiakin päässyt jo aika pahaksi.
olen ennenkin ollut vahvasti sitä mieltä, että nämä kortit
alkavat ihan liian kanssa muistuttamaan toisiaan. no, nyt tuli
taas vahvaa näyttöä, kun selasin noita aikaisempia tuotoksia,
niin tuossa muutama kortti alemmaksi löytyy toinen hyvinkin
samankaltainen. olkoon tämä nyt tässä, kun olen päässyt jo
näin pitkälle - noloa, mutta tekeväähän sattuu ;))

   VÄRIKÄSTÄ SYKSYISTÄ VIIKONLOPPUA TEILLE
   KAIKILLE IHANAISILLE VIERAILIJOILLE.....

maanantai 12. syyskuuta 2016

linnun laulua ja kortteja...

eilinen aamu oli aika sumuinen, kuten kuvasta näkyy. 
se ei kuitenkaan estänyt pikku lintujen kokoontumis-
ajoja. hauskan näköistä, kun lintuja kertyi monesta eri
suunnasta tuohon laulupuuhun ja voitte uskoa, että 
oli hieno konsertti pyhäaamun ratoksi, kun tirpuset
karjuivat kurkut suorana. olisipa ollut vielä kirkas keli,
niin näky olisi ollut aivan huikea...


pari korttiakin sain viikonloppuna aikaiseksi. on se juhlallista
veivata tuolla uudella koneella ;)))  nyt sen oikein huomaa,
kuinka paljon se vanha masiina oli ehtinyt löystyä ennen
lopullista irtisanoutumista....
 
    ASKARTELUINTOA TEILLEKIN  UUTEEN VIIKKOON ! 

tiistai 6. syyskuuta 2016

3D sarah kay...

viime päivinä kortin teko on jäänyt hyvin vähiin, kun
big shot otti ja sanoi sopimuksen irti. kyllä sillä olikin
vuosien aikana veivattu jo monta kuviota.

hätä ei kuitenkaan ole paha, sillä uusi big shot on tilattu
ja homma pääsee taas jatkumaan. tuskissani tein yhden
3D kortin. näitä on aina ollut hauska tehdä, mutta kuvat
vaan tuppaavat aina unohtumaan kaapin hyllylle...

perjantai 26. elokuuta 2016

ompelijalle...


ompelijaYstävällä oli tässä taannoin Juhlapäivä ja tein sen
kunniaksi asiaan liittyvän kortin pienen lahjan kera. meillä
olikin hauskat pidot hyvässä seurassa ja asiaan kuuluvin
runsain herkuin. on se elämää vaan aina välillä tosi kivaa ;))
         
             RATTOISAA VIIKONLOPPUA   558162xaex8fdvtb.gif  !!!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

kukkasia...


pyhäpäivän ratoksi tein pari kukkakorttia - niitähän aina
tarvitsee, jos vaan muistaa lähettää ajoissa. onneksi ne
kerkiävät jälkikäteenkin hyvän selityksen kera. tekevälle
voi hyvinkin sattua silleen,  niin noloa kuin se onkin.
no, se lämmin ajatus on kuitenkin tärkein....

      MUKAVAA PYHÄPÄIVÄÄ TEILLEKIN JA ONNEA
                      UUDELLE VIIKOLLE !!! 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

vintagea....

nämä sateiset päivät ovat niin hyviä askartelupäiviä,
kun ei edes tarvitse ajatella ulos lähtöä. joka päivässä
on siis aina jotain hyvää.

kun se pudotti oikein kaatamalla, niin pistin rakentaen
nämä pari vintagekorttia. samalla mallilla ja erilailaisilla
kartongeilla - koristukset vaan ovat vähän erilaiset.

alimmaisesta en niin kovasti tykännyt, mutta kaveri se
kohteliaasti tykkäsi - ihan kiva...

perjantai 12. elokuuta 2016

kesäterveiset....


kovin monen kuulen sanovan, että "siinä se kesä meni". eihän
me toki anneta periksi, sillä onhan sitä kesää vielä jäljellä -
suositun mamban kesähitin sanoin.

niin valitettavaa kuin se ilmastonmuutos onkin, niin se jatkaa
kesää pitkälle totutun syksyn puolelle. minä ainakin tykkään
näistä elokuun pimenevistä illoista.

viime yönkin tuijotin niska kenossa taivaalle toivoen näkeväni
edes yhden tähdenlennon, joita piti olla tyrkyllä runsain mitoin.
yhtään ei näkynyt. näkyikö teillä? ensi yönä aion jatkaa
taivaalle tuijottelua...


sunnuntai 7. elokuuta 2016

ladies...


innostun aina välillä kokeilemaan noiden itse tehtyjen
kukkasien tekemistä ja huomaan olevani tosi tunpelo
vaikka tarkasti yritän noudattaa ohjeita, joita netistä
löytyy -  sieltähän niitä löytyy enemmältikin. näistä
omatekoisista tulee kuitenkin aina jotain aivan muuta.
no, jos lopputulos ei niin kamalasti hurmaakaan, se
tekemisen ilo jää kuitenkin....

     ILOISTA SYYSKESÄISTÄ SUNNUNTAITA ;=))

tiistai 2. elokuuta 2016

lämmintä on...



jo vain osuin hyvään aikaan maalle. niin oli lämmintä
ja täällä sitä vaan tuntuu edelleen piisaavan - etten
menisi sanomaan, että jo liiankin kanssa. toki se
ihminen vähemmälläkin pärjäisi. tämä on tuntunut
melkein siltä EU-saunalta, jossa lämmintä saa olla vain
sen 60 astetta - vihta vain uupui.

lähtiessä mietin, josko matkaan olisi pitänyt ottaa tippa-
keppi ja villatakki. kyllä tein hyvän päätöksen, sillä aivan
turhaan olisivat olleet painona matkassa. joka päivälle
melkein luvattiin sade- ja ukkoskuuroja, mutta ei niitä
kumpaakaan näkynyt edes malliksi.

sienimetsässäkin tuli käytyä = meidän sienimetsä löytyi
ihan omalta pihalta. uskokaa pois! siitä muutaman askelen
päästä torpan ovelta noukin kanttarellit useampaankin
soosiin ja oli niin pahuksen hyvää, siis sen rankan metsä-
retken jälkeen....

perjantai 22. heinäkuuta 2016

onnenkortteja...


lykkäänpä äkkiä tänne pari onnittelukorttia, jotka ovat jo
menneet perille. pitää nyt lähteä pois kaupungista, kun helteen 
kerrotaan tulevan. ukkosiakin lupaavat vaan katsotaan nyt, 
kun ovat niin monasti ennenkin luvanneet vaan näyttöä ei 
suuremmin ole ollut - olen intohimoinen ukkosen ihastelija...

  KIVA, KUN POIKKESIT & KAUNISTA VIIKONLOPPUA !